Saatiin Ainon täti ja sen miesystävä kyläileen perjantaina.
Mukava kyllä, koska niin harvoin pääsevät käymään :)
Mulla myös tällä hetkellä "vierottautuminen" facebookista, joten helpompi ehkä olla käymättäkin siellä kun on muuta tekemistä!
Tänään käytiin Ideaparkissa shoppailemassa, ja eilen sain vihdoin ikuistettua Ainon nimen kehooni.
Muutenkin kun on ollut pidemmän aikaa ajatuksena täyttää koko selkä muistoilla, sekä tärkeillä asioilla, niin tämä oli hyvä alku sille (tai jatko tarkemmin ajatellen, kun niitä kuvia siellä on jo muitakin). Oon aina halunnut tatuoinnit niin, että ne voi tarpeen tullen vaatteilla peittää. Tästä se siis lähtee! Viime kerrasta olikin ehtinyt vierähtää jo pari vuotta, niin kyllähän sitä jännitti kun ei muistanut millasta se kipu olikaan. Hyvin pärjäsin, eikä sattunut läheskään niin paljoa kuin muistin. Pari irvistystä tietty kriittisimmissä kohdissa (luun päältä), mutta sehän kuuluu asiaan ;)
Ideaparkista tarttukin matkaan sitten itselle paita (menee myös mekkona), Villelle huppari, ja Ainolle ihana Aarikan body.
Ongelmitta ei silti siitä reissusta selvitty, nimittäin kun tyttöjen kesken lähtee paskalla autolla liikkeelle, niin siitähän ei voi selvitä ilman ongelmia. Loppui autosta akku. Oli jäänyt valot päälle koko shoppailujen ajaks, joten koko autohan ei sit näyttänyt minkäänmoista elämisen merkkiä kun koitettiin päästä lähtemään..
No, siinä sitte lykittiin sitä vuorotellen ympäri parkkipaikkaa, ja välillä siinä muutamia herrasmiehiäkin kävi työntöapuna, mutta ei auto silti näyttänyt elettäkään..
Lopulta käytiin ostaa apuvirtakaapeli, ja saatiin ystävälliseltä naiselta virtaa. Mutta eihän tietysti meistä naikkosista kukaan tiennyt myöskään miten sitä virtaa sieltä saadaan, niin jouduttiin jälleen pyytämään kolmas osapuoli avuks. Sitten vihdoin, piuhat kiinni, ja autot käyntiin! Voi sitä onnen tunnetta kun vihdoin päästiin liikkeelle.. :D Nytpä osataan sit jatkossa ihan ite.. Ja varmasti pidetään hiukset tummina, ettei kenellekään ikinä selviä kuinka blondeja me todellisuudessa ollaankaan.. Hyshys.
lauantai 26. huhtikuuta 2014
torstai 24. huhtikuuta 2014
Kaaosta ja takapakkia
Tää postaus on pelkkää valitusta.
Ennen olin kamala siivousintoilija, joka ei sietänyt tahraakaan missään, joten en tiedä miten kykenen nyt elämään tällasessa kakkaläjässä. Ei vaan jaksa siivota! Vaikka aikaa ois mielinmäärin, niin en vaan jaksa. Eikä kyllä huvitakaan.
Vieläkun tää sotku on vaan sellasta "pikkutavaraa siellä täällä", jotka olis oikeasti helppo hoitaa pois näkyvistä, mutta se aloittamisen vaikeus on nyt iskenyt ja lujaa.
Hygieniataso heittää siis volttia tällä hetkellä.. Ja kyllähän se vitutustasokin on aika korkealla ainaku käyn esimerkiks keittiössä/ kylppärissä, kun näkee ne kaikki sotkut, mutta ei vaan saa aloitettua sitä selvittelyä mistään :D
Onneks huomenna on perjantai, koska se on aiemmin ollut se jokaviikkoinen siivouspäivä, niin ehkä saan rutiinin avulla itseäni niskasta kiinni ja siivottua edes suurimman osan.
Ja se hemmetin pesukonekaan ei vielä pelitä. Se tuotiin kyllä viime viikolla takaisin, mutta olivat huoltoon unohtanut meidän vesiletkun, joten jouduttiin sitä ootteleen tän viikon tiistaille saakka. Sit kun letku saapui, niin eihän ne muistanut niitä liittimiä laittaa matkaan. Tänään toivottavasti sais sen liittimen, alkaa nimittäin olla aikas komea pyykkivuori, eikä sitä nyrkkipyykkiäkään ikuisuuksia jaksais pestä! Ja ollaan nyt siis oltu reilu 2 viikkoa ilman konetta. Joten kuvittele siihen vauvan vaatteet, ukon työvaatteet (päivittäin lisää), ja omat vaatteet. Huoh.
Nii ja tosiaan, kun tuossa aiemmin mainitsin, että onneks tyttö ei saanut mun flunssaa, niin kappas, taisin iloita liian aikasin.. Ny nimittäin on ihan tukkonen typy. Käytiin tänään sit lääkärissä, eikä onneks ollut korvatulehdusta puhjennut tuon lenssun ansiosta. Eli lepoa, keittosuolaliuosta, ja sängyn päätyä koholle niin ehkäpä selvittäis sillä. Kuume ei kuitenkaan vielä oo noussut, ja toivon ettei nousiskaan.
Siinä se ! Valivalivali :)
tiistai 22. huhtikuuta 2014
United Colors of Benetton
Ihana paketti tuli postissa.. Mummu lähetti lapsenlapselleen vähän vaatteita!
Sekä maailman hienoimmat huvitutit!
Sekä maailman hienoimmat huvitutit!
:)
Ei tyttö sairastunut! Onneks.
Itelläkin alkaa helpottamaan jo flunssan oireet, eli vitamiinit teki tehtävänsä..
Aino nukkui lähes pari päivää putkeen pääsiäisen aikaan, oli vain muutaman tunnin hereillä.
Syykin siihen tais löytyä kun eilen yhtäkkiä alkoi kääntymään selältä kyljelleen, tai yritystä ainakin riitti! Pääsi jo lähes kääntymään, mutta kiepsahti kuitenkin aina takasin selälleen. Ehkäpä se sit tässä ihan lähiaikoina pääsee sit loppuun saakka! Videotakin kerkesin ottamaan (ei näy mobiililaitteilla ). :)
Myöskin alkoi jo mobilessa tavoittelemaan leluja, ja tarrasi kiinnikin jo muutamaan otteeseen (suurinosa niistä tais kuitenkin mennä sattuman piikkiin). Mutta runsas nukkuminen tais toimia hyvin kuitenkin kehityksen kasvualustana!
Ihana huomata miten oma lapsi kehittyy ja iloitsee hirmuisesti kun oppii jotain uutta. Tottakai siitä itellekin tulee mukava ja onnistunut olo äitinä, kun toinen oivaltaa uusia asioita.
Happy mom! :)

lauantai 19. huhtikuuta 2014
Flunssa
Tottakai sitä piti sairastua.
Pari päivää oon ollut tosi nuhanen ja yskänen, mutta onneks oli vitamiineja kaapissa niin oon niitä sitten syöny oikein urakalla.. Reippaasti yli suositusten, joten yliannostuksesta voisin jo puhua. Pakko vaan saada nuha pois, joten koen vitamiinien napsimisen auttavan.
Tytöllekin käytiin varuilta ostaa suppoja ja keittosuolaliuosta, jos ny tarttuu hänellekin sama.
Toistaiseks selvitty tytön kanssa niistäjällä, kun ainakin mun mielestä se kuulostaa tukkoisemmalta. Isihän ei oo huomannut mitään eroa, joten voi olla että oon itse vain hysterian partaalla tän viruksen takia ja oon ihan sataprosenttisen varma, että ny tyttöki on kipeä kerta minäki oon. :D

![]() |
| Ei paljoo flunssa näytä vaivaavan pikku sammakkoa.. |
Nii ja Liberon pitäis kehittää pienien ja isojen (<63kpl ?) pakkauksen lisäks sellanen keskikokoinen vaippapakkaus (Esim. 30kpl). On nimittäin tosi ärsyttävää, kun joka kerta kun jää edelliset pieneks, mutta paketista olis viel puolet käyttämättä, niin niitä pieneks jääneitä kertyy nurkkiin ihan tuhottomasti, kun pakko vaihtaa isompiin. Ja onhan se silkkaa rahantuhlaustaki. Argh.
torstai 17. huhtikuuta 2014
:)
maanantai 14. huhtikuuta 2014
13.-14.4
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg.jpg)

.jpg.jpg)